Tämä on nyt lähinnä jonkinlainen sivuhuomautus, joka tuli mieleen saatuani juuri luettua Neil Gaimanin Hämähäkkijumalan (suosittelen, aivan erinomaisen kiehtova ja pohjimmiltaan positiivinen ja hyväntuulinen tarina). Lopun kiitososiossa kirjailija kiitti saamastaan avusta bloginsa lukijoita, jotka kirjailijan sanoin "tietävät yhdessä kaiken, mitä tiedettävissä on". Tämä kolahti, koska se osuu tavallaan yksiin sen kanssa, mtä itse pidän hienoimpana internetin meille tarjoamana asiana.

Oli kyse sitten viimeisimmästä tutkimustiedosta, neuvoista arkipäivän askareisiin tai vertaistuesta ja muiden kokemuksista henkilökohtaisen elämän asioissa, täältä netistä löytyy aina joku joka tietää ja osaa, joku joka osaa neuvoa tai ainakin joku, jonka kanssa voi jakaa samankaltaisia kokemuksia.

Tekniikka ja välineet ovat toissijaisia, minulle netti on yhtäkuin ne ihmiset, jotka sinne tietoa tuottavat ja jotka sitä jakavat eteenpäin. Unohtamatta tiedon etsijöitä ja käyttäjiä, joiden käyttäytyminen määrää aika pitkälle sen, mikä tieto on helposti löydettävissä ja mikä taas hautautuu massojen alle ja jää ehkä unohduksiin.

Te kaikki yhdessä teette tämän mahdolliseksi. Kiitos siitä.

Aikaisemman aihetta sivuavan kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut, ja lisäksi kun Onnellisen Norpan ja nodespairin teksteissä on viime päivinä liikuttu asian tiimoilla, niin ajattelin kirjoittaa tähän väliin jotain mieleen tulleita ajatuksia.

Kirjoitin aiemmin, että seksi ei ole ollut minulle niin tärkeää, että olisin erikseen lähtenyt sitä hakemaan, vaan ajattelin sen tulevan jossain vaiheessa seurustelun mukana kuvioihin. Nyt kun olen tilanteessa, jossa olen päässyt kerran mutta vain kerran kokeilemaan, niin suhtaudun asiaan jonkin verran toisin. Suoraan sanottuna viime viikkoina on ollut hetkiä jolloin en ole, kuvaannollisesti, meinannut pysyä housuissani halujeni kanssa. Mitään yhden yön juttuja en ole lähdössä hakemaan vieläkään, mutta ekan kokemukseni perusteella odotan seuraavaa kertaani innolla, ja pyrin tarttumaan tilaisuuteen kun sellainen eteen tulee. En tietenkään kenen tahansa kanssa enkä hinnalla millä hyvänsä, mutta joka tapauksessa minä haluan lisää seksiä. Kuten jo aiemmin totesin, vähintään puolet omasta nautinnostani oli huomata se, miten toinen siitä nautti. On aivan käsittämättömän upeaa tuntea olevansa haluttu, ja sitä tunnetta minä haluan myös lisää.

Se mitä yritän tietoisesti välttää on minkäänlainen seksin mystifioiminen ja nostaminen jalustalle. Se on kuitenkin ehkä syömisen ja hengittämisen jälkeen luonnollisinta mahdollista toimintaa ihmiselle. Aikaisemmassa tekstissäni nimimerkki Ulla esitti kommentin, jonka tulkitsin jonkinlaiseksi pettymyksen osoitukseksi siitä, että olin yli kolmenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen harrastanut seksiä ensimmäisen kerran muualla kuin rakastavassa parisuhteessa. Tavallaan uskon ymmärtäväni sen, mistä tällainen ajattelu on peräisin, mutta en voi sanoa jakavani sitä. Minulle tällainen ajatus on osoitus siitä, että seksiä pidetään jotenkin mystisenä ja liian isona asiana harrastettavaksi muuten kuin tiiviissä parisuhteessa, tai että sitä pitäisi odottaa vain odottamisen vuoksi ja pitää jonkinlaisena palkintona jonka saa vasta sitten kun on osoittanut rakkautensa.

Oma ajatteluni on tavallaan lähes päinvastaista. Seksi on minulla siinä mielessä hyvinkin tärkeää, että en voi kuvitella eläväni parisuhteessa, jossa seksi ei toimi eikä halua ole. Haluan suhteen, joka toimii paitsi henkisesti, myös fyysisesti. Ja siitä syystä myös seksi on syytä ottaa kuvioon mukaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Siinä tilanteessa olevien kahden ihmisen pitää keskenään sopia mitä tämä tarkalleen heidän tapauksessaan tarkoittaa, mutta tietoinen odottaminen ja seksin lykkääminen kunnes henkinen yhteys on tiivis ja hyvä voi olla aivan yhtä todennäköisesti tie karuun pettymykseen kuin jotenkin erityisen hyvään ensimmäiseen kertaan.

Toisaalta minusta seksiä voi aivan hyvin harrastaa myös puhtaasti yhteisen nautinnon vuoksi, jos molemmat osapuolet ovat aikuisia ja samalla kartalla suhteen luonteesta. Onnellisen Norpan termiä käyttäen voisin mielelläni kokeilla jumppakaveruutta jonkun kanssa, vaikka mitään vakavampaa sen ihmisen kanssa ei olisikaan suunnitelmissa.

Olen miettinyt asiaa joskus myös yleisemmällä tasolla, ja ajatukset siitä, että seksi kuuluu vain parisuhteeseen tai avioliittoon, ovat minulle jonkinlaisia melankolisia kaipuunosoituksia kuvitteelliseen "parempaan" tai "puhtaampaan" menneeseen aikaan. Yliseksualisoitumisesta ja seksuaalisuuden tunkemisesta joka paikkaan puhutaan nykyään paljon, enkä kiellä etteikö asia olisi joissain paikoissa aivan todellinen ongelma. Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden päällä olleen kielletyn hedelmän verhon poistuminen on kuitenkin kokonaissaldoltaan ehdottoman positiivinen asia. Vai voiko joku vakavalla naamalla väittää, että esimerkiksi suhtautuminen naiseen seksuaalisena ja omat halunsa omaavana yksilönä tai yhteiskunnan ja lainsäädännön suhtautuminen seksiin yleensä olisi ollut jotenkin parempaa ja terveempää vaikkapa puoli vuosisataa sitten?

Käytin edellisessä kappaleessa myös aivan tarkoituksella termiä kuvitteellinen menneisyys, koska menneiden aikojen ja ihmisten esittäminen jotenkin puhtaampina ja vähemmän painoa seksiin laittaneina vaatii aika valikoivaa otetta. Ihmiset ovat hyppineet sängystä toiseen, harrastaneet yhden yön suhteita ja pettäneet kumppaneitaan aivan yhtä lailla myös edellisillä vuosikymmenillä ja -sadoilla. Tässä suhteessa muutos on ollut paljon pienempi kuin voisi kuvitella. Todellinen muutos on tapahtunut suhtautumisessa seksuaalisuuteen ja sen eri muotoihin, häpeän taakka ja samalla salailun tarve on nostettu pois monien aiemminkin olemassa olleiden, mutta vain kuiskaten puhuttujen asioiden päältä. Ellette usko, niin koettakaapa joskus jututtaa omia vanhempianne tai isovanhempianne asian tiimoilta. Voitte yllättyä, minä ainakin yllätyin :)

Joulu on minulle selkeästi perheen ja erityisesti lasten juhla, enkä ole itse aikuisiällä sitä oikeastaan juhlinut. Sinkkuna ja yksin asuvana siihen ei ole tuntunut olevan mitään syytä, ja joulun leimautuminen perhejuhlaksi on päinvastoin joskus saanut yksinäisyyden tuntumaan joulun aikaan tavallistakin ahdistavammalta ja aiheuttanut vastareaktion, jossa kaikki jouluun liittyvä on ärsyttänyt. Ylimääräiset palkalliset vapaat ovat toki aina mukavia, ja saahan jouluna rauhoittua, syödä hyvin ja hemmotella itseään tavallistakin enemmän, mutta pohjimmiltaan joulu ei ole minulle eronnut mitenkään merkittävästi muista vuoden juhlapyhistä ja arkivapaista.

Sinkku ja yksin olen toki edelleen, mutta tämän joulun alla yksinäisyys ei kuitenkaan tunnu mitenkään musertavalta, vaan tunnelma on päinvastoin hyvä ja rentoutunut. Tämä on ollut hyvä vuosi, ja suuntaan toiveikkaana ja itselleni poikkeuksellisen optimistisena uuteen vuoteen.

Hyvää joulua ja uutta alkavaa vuotta lukijoille!

Raapustelin äskettäin melko pitkän tekstin siitä, onko miehen ja naisen mahdollista olla pelkästään kavereita. Ja lukiessani omia sanojani ruudulta tajusin, että koko kysymys on täysin älytön, ellei ensin määritellä mitä tarkoitetaan sanalla kaveri. Ja sama uudestaan, jos kaveri korvataankin sanalla ystävä, niin merkitys vaihtuu taas, ainakaan minulle ne eivät ole synonyymejä, vaan tarkoittavat tilanteesta riippuen huomattavankin eri asioita. Ja koska koko aihe on todennäköisesti erilaisilla ihmissuhdepalstoilla loppuun kaluttu, niin heitin koko tekstin lopulta roskakoriin, mutta sen kirjoittaminen auttoi minua kuitenkin jonkin verran jäsentelemään asioita pääni sisällä.

Olen tehnyt S:n kanssa samankaltaisen kierroksen nyt kahteen kertaan, alkaen varovaisesta tapailusta kiertäen intiimien hetkien ja sitten pienen kriisin kautta takaisin alkuun. Ensimmäisen ja toisen kierroksen erona on kuitenkin se, että nyt toisen kierroksen lopuksi myös minä tunnen olevani valmis päästämään irti ja tyytymään siihen, ettei mikään muu kuin enintään kaveruus ole meille nyt mahdollista. S on monella tavalla sellainen ihminen, jollaista vilpittömästi ihailen, ja jollaisen kanssa toivoisin voivani elämäni jakaa, mutta sitten kuitenkin jotain puuttuu. Vähintäänkin ajankohta on selkeästi väärä, olemme tällä hetkellä matkalla liian eri suuntiin liian erilaisilla vauhdeilla.

Sen erityisen toisen ihmisen löytämisen suhteen olen siis taas alkutilanteessa, tosin muutamaa merkittävääkin kokemusta ja oppituntia rikkaampana. Ja se ei ole ihan vähän se, ottaen huomioon miten pitkään olin täysin kokemuksia vailla. Vaikka olenkin pettynyt, en ole onneton tai toivoton.

Kävijälaskurin liikkeessä päätellen täällä käy jonkin verran porukkaa kurkkimassa, joten nyt haluan ensinnäkin kiittää teitä kaikkia jotka olette lukeneet tekstejäni, ja toisekseen esittää teille kysymyksen.

Onko teillä treffailuun, siis uusien ihmisten tapaamiseen parisuhteenhakumielessä jotain omia sääntöjä tai ohjenuoria, jonkinlainen sabluuna siihen miten ja millä tahdilla asioiden pitää edetä? Siis jotain tyyliin "suutelemaan pitää päästä viimeistään toisilla treffeillä" tai "ei seksiä ennen viidensiä treffejä", noin esimerkkeinä. Lisäksi haluaisin kuulla näille perusteluja, siis syyn siihen miksi tämä asia on teille tärkeä tai millä perusteilla olette päätyneet siihen omaan kaavaanne, jonka mukaan haluatte asioiden etenevän.

Itse olen yrittänyt olla pitämättä mitään erityisen tarkkoja kriteereitä asian suhteen, oikeastaan ainoa asia josta olen pitänyt ja aion pitää kiinni on, että ekat treffit pidetään ns. neutraalilla maaperällä, ei siis kummankaan kotona. Minulla on on toki mieltymyksiä, haluja ja toiveita, mutta ymmärrän hyvin, ettei ns. täydellistä kumppania ole olemassakaan joten yritän olla hakkaamatta asioita kiveen kovin aikaisessa vaiheessa minkään yksittäisen seikan perusteella. Treffailun tarkoitus on tunnustella ja tutustua toiseen ihmiseen ja katsoa olisiko molemminpuolista kiinnostusta, yhteistä ajatusmaailmaa ja yhteisiä toiveita ja tavoitteita riittävästi, että niiden väistämättä esiin tulevien erilaistenkin ajatusten välistä olisi soviteltavissa kompromissi, jonka kanssa molemmat voivat elää. En joka tapauksessa usko mihinkään rakkauteen ensi silmäyksellä. Ihastuminen voi olla salamannopeaa ja tottakai se erityinen kipinä, molemmipuolinen vetovoima ja halu olla yhdessä on tärkeää olla kaiken pohjana, mutta minun mielessäni parisuhde on pitkällä aikavälillä kuitenkin suurelta osin kommunikaatiota, kompromisseja ja tietoista, konkreettista sitoutumista yhteiseen elämään.

Mitään suunnittelua, yrittämistä tai edes sanoja ei tarvittu, se vain tapahtui. Se alkoi suuteluna sylikkäin maaten, sitten tuli hiusten silittämistä, koskettelua, toisiaan vasten hierovia jalkoja. Tunteja myöhemmin kaksi alastonta, onnellista, hikistä ihmistä makasi taas sylikkäin rentoutuneessa hiljaisuudessa, unta odottaen.

Upeinta siinä oli huomata, miten paljon hän nautti kosketuksestani. Miten hän halusi sitä selkeästi yhtä paljon kuin minäkin.

Fyysisesti se ei ollut mullistavaa, mukana oli paljon kömpelöä hapuilua ja yritystä löytää ne jutut joista toinen pitää. Ja silti luonnollista ja aitoa.

Neitsyyden menettäminen. Kaksi sanaa, joihin oli niin helppoa ladata valtavia odotuksia silloin kun se oli vielä kokematta. Ja kuitenkaan mikään ei ole merkittävästi muuttunut. Ensimmäinen askel polulla, ensimmäinen oppitunti on takana, mutta vain ensimmäinen. Nyt olen onnellinen erityisesti siitä, että ensimmäinen kerta meni näin. Kiireettä, yhteisestä halusta, selvin päin, toisena osapuolena ihminen jonka tunnen ja johon luotan.

....ulkona, vaan ei mielessä.

Tosin viimeisimmät viikot ovat olleet vähäeleisiä. Tuntuu, että tähän pimeimpään vuodenaikaan minulla ei ole energiaakaan treffailla tai tutustua uusiin ihmisiin, joten en ole edes yrittänyt aloittaa mitään uutta. Olen diagnosoinut itselleni jonkinasteisen kaamosmasennuksen, koska jaksamiseni vaihtelee huomattavasti valoisuuden mukana. Ei pelkästään niin, että pimeämmällä vuosipuoliskolla unentarve lisääntyy ja energisyys vähenee, vaan myös aurinkoisen ja synkän sateisen päivän välinen ero on iso. En tiedä miten tavanomaista tämä on, mutta kun seuraan muita ihmisiä niin tuntuu, että minulle valon ja pimeyden vaihtelu vaikuttaa huomattavasti selkeämmin, kuin mitä ihmiset ympärilläni ainakaan antavat itsellään näkyä. Olen muutaman kaverin ja tutun kanssa tästä jutellutkin, ja ainakin osa ihmisistä väittää, etteivät vuodenaika ja valoisuus vaikuta heihin. Mene ja tiedä, mutta minä olen aivan kiistatta kesän lapsi.

Viime viikkojen vähäiseen treffi-intoon on osaltaan vaikuttanut vahvasti myös Skyrim :)

Mutta otsikkoon vielä, tällä hetkellä fiilis on kuitenkin aivan hyvä siitä huolimatta, että treffirintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. S:ää olen tavannut suunnilleen entiseen tahtiin ja entisissä tunnelmissa, ja tuntuu että juuri nyt se riittää hyvin.

Olen joskus miettinyt, miten olisi ehkä helpompaa käsitellä vajavaisuuksiani, vaikeuksiani ihmissuhteissa ja tunne-elämäni lukkoja, jos taustalla olisi jokin selkeä, iso syy. Lapsena koettu henkinen tai fyysinen väkivalta, iso katastrofi elämän varrella tai vaikka jokin diagnosoitu sairaus. Mutta kun todellisuudessa elämäni on ollut tasaista, turvallista ja ongelmatonta, en tänä päivänä enkä kenties koskaan pysty yksilöimään sitä mistä valtavat itseluottamuksen ongelmani ovat peräisin.

Toisaalta olen jo kauan pystynyt tunnistamaan ne luonteenpiirteeni ja tapani toimia, jotka käytännössä seisovat minun ja haluamani elämän välissä. Vieläkin minulle on silti vaikea myöntää edes itselleni saati sitten muille, että olen jättänyt elämäni elämättä ja monet kokemukset hankkimatta, koska olen ollut saamaton, laiska ja pelokas. Mennyt elämäni on lähes oppikirjaesimerkki "sitten kun" ajatusmallista tai sanonnasta "parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas". Miten monesti olenkaan aloittanut laihduttamisen "heti huomenna" ja edelleen uskonut olevani kelvollinen ihmissuhteisiin vasta "sitten kun olen laihempi", ja niin edelleen.

Vasta viimeisen vuoden aikana olen toden teolla alkanut löytää tietäni ulos siitä pelkojen, epävarmuuksien ja epärealististen toiveiden labyrintista, jossa olen suurimman osan elämääni seikkaillut. Tärkeä askel on ollut pohjimmiltaan ymmärtää ja tunnustaa se, että muutoksen on lähdettävä minusta itsestäni. Niin kauan kuin vietän aikani pääosin kotini turvassa, suljen pelokkuuttani uudet ja mielenkiintoiset mahdollisuudet pois elämästäni enkä ole valmis avaamaan itseäni kokonaan edes läheisilleni, ei mikään todellisuudessa voi muuttua. Kukaan muu ei tule kädestä pitäen taluttamaan minua maailman pyörteisiin tai tarjoa eteeni uusia tilaisuuksia ja ihmisiä.

Vain minä voin tietää mikä on minulle tärkeää ja toteuttaa sen.

Olen tässä parin viimeisen viikon aikana joutunut tunnustamaan itselleni, että olen edelleen kiinnostunut S:stä muutenkin kuin kaverina. Siitä lähtien kun hän antoi pakit, olemme kuitenkin viettäneet aikaa yhdessä lähes yhtä paljon kuin ennen sitä, ja olen huomannut kiinnostukseni kasvavan koko ajan. Pohjimmiltaan tähän mennessä tapaamistani naisista S on edelleen se, jota ihailen ihmisenä eniten. Toisaalta kun tapaamani naiset voi edelleen laskea yhden käden sormilla, en voi sanoa että vertailupohjaa olisi runsaasti, mutta joka tapauksessa.

Hän sanoi syyksi pelin poikki puhaltamiseen sen, että hän ei kokenut työn ja muiden elämässään painavien asioiden aiheuttaman stressin puristuksessa olevansa valmis seurusteluun sillä hetkellä. Tämähän on tietysti käytetyimpiä tekosyitä siinä tilanteessa, jos alkava suhde halutaan päättää sanomatta suoraan, että toinen osapuoli ei kiinnosta kumppanina. Nyt kun olen tutustunut häneen lisää, en kuitenkaan pysty sanomaan etteikö se voisi hänen tapauksessaan pitää paikkaansa. Yhtenä asiana tämän puolesta puhuu se, että hän ei ole (tietääkseni) jatkanut nettitreffailua ja seuran etsimistä toisaalta enää, vaikka tietää että minä olen.

Tilanne olisi selkeä ja helppo, jos hän olisi sanonut vain suoraan, että ei ole kiinnostunut minusta. Kun hän ei kuitenkaan sitä ole missään vaiheessa esittänyt ja lisäksi tuntuu edelleen haluavan viettää aikaa seurassani, olen tällä hetkellä ristiriitaisten tunteiden puristuksessa. Toisaalta haluaisin kertoa hänelle haluavani yrittää vielä ja toivon että hänkin olisi siihen valmis, mutta toisaalta pelkään hänen reaktiotaan jos syynä jarruttamiseen alunperinkin oli kiinnostuksen puute.

Haluaisin saada asian lähiaikoina jonkinlaiseen ratkaisuun, koska huomaan itse jarruttelevani muiden naisten kanssa siitä syystä, että mietin edelleen S:ää ja mahdollisuuksiani hänen kanssaan. Tämä saattaa olla hemmetin typerää, mutta olen alkanut kallistua sille kannalle, että kysyn vielä S:ltä asiasta suoraan.

Olen:

Oman tieni kulkija = sosiaalisesti rampa ja / tai kyvytön kestäviin ihmissuhteisiin

Sosiaalinen = Hakeudun jatkuvasti seuraan, koska en uskalla jäädä kahden omien ajatusteni kanssa

Luotettava / rehellinen = Älä koskaan, milloinkaan epäile sanojani

Etsin:

Huumorintajuista = Ikävystyn helposti, vaadin viihdykettä 

Itsestään huolta pitävää = Läskit, rumat ja epämuodikkaat pysykööt kaukana

Näitä ei nyt sitten kannata ottaa täysin vakavasti ja kirjaimellisesti, mutta tietyt kliseenomaiset ilmaisut puskevat tuolla nettitreffipalveluissa silmille kerta toisensa jälkeen. Hyvä esimerkkinä on huumorintajuinen, jota ihmisen viljelevät sekä itsensä kuvauksena että toiselta haluttavana ominaisuutena. Koska huumorintajun koko skaala ihmisissä on kuitenkin valtava, enkä ainakaan tähän ikään mennessä ole vielä tavannut ihmistä joka ei minkäänlaista huumorintajua omaisi, ei sillä yksittäisenä sanana ole mitään merkitystä. Treffi-ilmoituksissa huumorintajuisuus todennäköisesti yhdistetäänkin tietynlaiseen yleiseen iloisuuteen, nauravaisuuteen ja sosiaaliseen "helppouteen".

Tämän päivän treffit sujuivat ok, istuimme ja juttelimme pari tuntia. Mietin nyt muutaman päivän ja saatan ehdottaa ainakin toisia treffejä. Nainen vaikutti vähän välttelevältä ja oli hiljainen, mutta en vielä osaa sanoa johtuiko se jännittämisestä, kiinnostuksen puutteesta vai jostain muusta.